maanantaina, kesäkuuta 07, 2010

True Blood, Whip It

True Bloodin kakkoskausi tuli katsottua loppuun. Erinomainen kausi taas, ja edessä on jälleen pitkä odotus, että pääsee katsomaan seuraavan kauden levyiltä. TB on kyllä sarjasuosikeitani ja ainoa laatuaan, aika vaikeaa keksiä mitään toista sarjaa, johon verrata sitä. Huomasin eilen, että myös toinen mainio HBO-sarja, In Treatment, on saamassa kolmoskauden, hyvä hyvä. Saisivat jo lakata panttaamasta kakkoskauden julkaisua.

Tänään tuli katsottua Drew Barrymoren ohjaama, Ellen Pagen tähdittämä Whip It. Odotin, että se olisi hyvä, mutta se olikin erinomainen. Todella hyvää, realistista draamaa ja hyviä hahmoja/näyttelijöitä. Symppistä roller derby -koutsia esittävä Andrew Wilson oli näköjään Owenin ja Luken isoveli, miekkosessa tuntuisi olevan ainesta isoksi tähdeksi. Whip It on varmasti vuoden draamasuosikeitani, ja mieluusti katson sen toistekin. Pitääkin hommata joskus levy hyllyyn.

Jos joku on jotenkin missannut yhden parhaista komediasarjoista, 30 Rockin, sen ykköskausi (luulisi, että kaikki 21 jaksoa, mutta tiedä noista ikinä) näkyy Maikkarilla uusintana kesäkuun lopusta alkaen. Curb Your Enthusiasmin 7. kausi on puolestaan ilmestynyt tänään dvd:llä. Pitää laittaa piakkoin tilaukseen.

4 Comments:

Anonymous Harri said...

Hauska lukea, että True Blood on iskenyt kovaa muihinkin kuin minuun, kakkoskausi on vielä näkemättä, mutta ykköskausi ole kerrassaan loistava. Sookie Stackhouse on naiiviudessaan tai juuri sen takia parhaita päähenkilöitä hetkeen missään sarjassa. Roskapokkarista on saatu kasaan laatuviihdettä.

In Treatmentkin on minulla vielä vähän vaiheessa. Loistava sarja sekin.

6/07/2010 10:16 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Kiva että sielläkin tykätään! True Bloodin kakkoskausi ei tosiaan pettänyt, toivottavasti samaa voi sanoa In Treatmentista.

Harmillisesti IT:n kakkoskausi näkyy olevan 8 jaksoa ykköskautta lyhyempi, mutta onpa 35:ssäkin jaksossa katsomista.

6/07/2010 11:18 ip.  
Blogger Helinä Laajalahti said...

Minun pitää joskus hankkia jostain tuota True Bloodia boxina, kun telkkarista sen katsominen unohtui ensimmäiseen osaan ;-) minä vaan en osaa enää katsoa mitään telkusta.

Whip it! oli myös minulle hyvin positiivinen yllätys, paljon parempi kuin odotin, vaikka odotinkin sen olevan hyvä.

6/08/2010 10:27 ap.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jeps, en minäkään, paitsi mitä nyt töissä olen digiboksilla nauhoitellut ja luppoajalla katsellut The Pacificia, V:tä ja Dollhousea. Mutta juu, kannattaa tosiaan hankkia TB:tä. :)

Kiva että pidit Whip Itistä, oli mukava nähdä siinä Alia Shawkatia eli Arrested Developmentin Maebyä pitkästä aikaa.

6/08/2010 5:04 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home